YWAM Teopolis – a new wave of missions
YWAM Teopolis
YWAM Teopolis on Tampereella kaupungin ytimessä. Suomen Vapaakirkon omistama Teopolis (theos = Jumala; polis = kaupunki) on kristillisen koulutuksen keskus, joka toimii kotina Suomen teologiselle opistolle, Vapaakirkon hallinnolle, Suomen Vapaakirkon nuorille ja YWAM:lle, jotka yhdessä kouluttavat ja varustavat tulevaisuuden pastoreita, lähetystyöntekijöitä ja johtajia. Teopolis on paikka, jossa teologinen osaaminen, Jumalan tunteminen ja käytännön työ kohtaavat.
Meidän näkynämme on uusi lähetystyön aalto Suomesta kaikkiin kansoihin.
Ulkomailla työskentelevien suomalaisten lähetystyöntekijöiden määrä on romahtanut 2000-luvulla: Vuonna 2000 suomalaisia lähetystyöntekijöitä oli 1080. Vuonna 2020 määrä on arvion mukaan vain puolet siitä ja lukumäärä jatkaa putoamistaan. Vanhat lähetystyöntekijät eläköityvät eikä uusia lähde. Se ei käy!
Samaan aikaan koko maailman tavoittaminen evankeliumilla etenee ennennäkemättömällä tavalla! Meillä suomalaisilla ei ole varaa jäädä paitsi siitä mitä Jumala tekee maailmassa. Uuden sukupolven on aika nousta ja lähteä!
Lähde mukaan!
Ota yhteyttä
YWAM Teopolis
Sairaalankatu 5-7
33100 Tampere
Kontaktihenkilö: Henri Hermunen
Puh: 0443140002
Email: teopolis@ywam.fi
Lahjoitustiedot:
FI47 5730 0820 7648 07
Viite: 77826
Luvan saaja: YWAM Finland ry
Rahankeräysluvan tunnus: RA/2023/77
Yhteytiedot: office@ywam.fi, Sairaalankatu 5-7, 33100 Tampere
Rahankeräysvarojen käyttötarkoitus:
– kotimaassa ja ulkomailla tehtävään yleissivistävään koulutustoimintaan
– kristillisen maailmankuvan ja kulttuurin vahvistamiseen ja edistämiseen Suomessa ja maailmanlaajuisesti
– nuorten auttamiseen omaksumaan kristillisen maailmankuvan mukaisen elämäntavan ja kulttuurin
– sosiaali-, avustus- ja kehitysyhteistyöhön
– voittoa tavoittelemattomaan opetusmateriaalien julkaisutoimintaan
– lapsi- ja nuorisotyöhön
– leiritoimintaan ja kerhotoiminnan ylläpitämiseen
– tiedottamiseen ja yhteistyöjärjestöjen kautta tapahtuvaan kansainväliseen yhdistykseen tarkoitusta vastaavaan toimintaan
– paikallisyhdistysten kautta tapahtuvaan paikalliseen yhdistyksen tarkoitusta vastaavaan toimintaan.
Kerättyjä varoja voidaan käyttää edellä mainitusta toiminnasta aiheutuviin henkilöstö- ja palkkakuluihin
siltä osin, kuin kulut aiheutuvat kerättävien varojen yksinomaan yleishyödyllisten käyttötarkoitusten toteuttamisesta.